Little Book Of Little Adventures on menestynyt hyvin DriveThruRPG sivustolla ja Facebookin Roolipelaajien Suomi -ryhmässä olen saanut todella hienoa palautetta josta aion ottaa oppia ja kehittää tulevia seikkailujani paremmiksi.

Little Book sarjan ensimmäinen osa syntyi sillä tavalla, että sain työkaverilta Wacom piirtopöydän lainaan. Hetken Photoshopilla piirreltyäni luolia ja tyrmiä, huomasinkin että niistä tuli hienoja ja viikonlopun aikana sainkin piirrettyä viisi dungeon karttaa. Hetken niitä katsottuani keksinkin idean jalostaa niistä miniseikkailuja.

Piirtopöydällä on todella mukava piirtää, hiirellä ei saa lähelläkään samaa jälkeä. Aikaisemmin piirsin karttoja paperille Micron kynillä ja Copic tusseilla hoidin varjostukset, mutta nyt kun olen tutustunut digitaalisen piirtämisen iloon taidankin pitäytyä siinä. Ainoa ongelma, että jouduin jo palauttamaan lainaamani piirtopöydän. Tänään saapuikin tilaamani Wacom Intuos Art piirtopöytä ja pääsinkin heti fiilistelemään piirtämistä sillä.

Tulossa on aika paljon piirtämistä, sillä olen saanut tilauksen erääseen työn alla olevaan roolipeliin kahden kaupunkikartan merkeissä. Tämän lisäksi minulla on työn alla oma roolipeli lamantiineista (tästä lisää myöhemmin). Little Book Of Little Adventures sarjaa pitää myöskin jatkaa uudella osalla, varmaankin pitäydyn vielä kerran fantasiateemassa.

Suosittelen piirtopöytää kaikille piirtämisestä tykkääville, varsinkin jos haluaa jakaa tuotoksiaan netissä. Mikä sen helpompaa kun tallentaa kuva JPG tai PNG muotoon ja tuupata Facebookiin tai Instagramiin?

Categories: Grafiikka

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *